ABC-Teamille indoorhockeyn SM-kultaa
6.3.2021 16:50 Uutiset / Liiton etusivu
  1. Jännittävä mitalitaisto ratkesi vasta rangaistuskuljetuskilpailussa.

SM-indoorhockeyn mitalit ratkaistiin lauantaina 6.3. Hämeenlinnassa. Mitalipeleissä nähtiin odotetusti jännittävä taistelu sijoituksista. SM-mestaruuden nappasi ABC-Team kukistamalla tiukassa taistelussa Porvoo HC BLUEn. Pronssia otti Warriors HC niin ikään yhden maalin erolla Porvoo HC REDiin.


Ratkaisu rangaistuskuljetuskilpailulla

Finaalissa pelasi tasaväkinen pari, mitaleita vuosi toisensa perään rohmunnut ABC-Team ja tänä vuonna kahdella joukkueella SM-sarjaan lähtenyt kova haastaja, Porvoo HC, jonka ykkösjoukkue kulki nimellä blue.

Finaalin ensimmäinen maali nähtiin toisella kymmenyksellä ABC:n Adeline Mielen tykittäessä pallon Porvoon verkkoon. Porvoo vastasi kovalla paineella ja lukuisia maalitilanteitakin nähtiin, mutta ABC puolusti sisukkaasti. Maaliin pallo päätyi muutama minuutti puoliajan jälkeen, kolmannella neljännekselle, Anne-Maarit Anttosen laukaisemana lyhyen kulman erikoistilanteesta.

Finaalipeli sisälsi runsaasti erikoistilanteita ja läheltä piti -maaleja, mutta loppujen lopuksi peli päättyi 1-1 tasatilanteeseen. Tasapeli tarkoitti rangaistuskuljetuskilpailua, joka käytiin ensin kuuden pelaajan sarjana ja sitten samojen kolmen pelaajan parikilpailuna. Rangaistuskuljetuskilpailu piti katsojat jännityksessä loppuun asti. Ensimmäisen kuuden pelaajan sarja päätyi tasamäärään maaleja ja torjuntoja ja seuraavaksi pelaajien ja maalivahtien, ABC:n Jonna Oksan ja Porvoo HC:n Minna Tirkkosen hermoja koeteltiin rangaistuskuljetuksissa, jotka etenivät tasaparein äkkikuolemaperiaatteella.

Ratkaisun hetket nähtiin, kun kolmannen parin ensimmäisenä maalin viimeisteli ensimmäisellä vedollaan epäonnistunut ABC:n Johanna Yoshimura. Porvoon kapteenilla, maalitilaston kärjipaikkaa pitävällä Nea Väisäsellä oli vielä paikka tasoittaa, mutta tilanne päättyi maalitta. Näin ollen SM-kulta sinetöitiin edellisen vuoden tapaan ABC-Teamin nimiin Porvoo HC bluen saadessa SM-hopeaa.

- Peli oli tiukka ja voitto olisi voinut kääntyä ihan kummin päin tahansa. Rangaistuskuljetuskilpailussa maalivahtipeli oli kummallakin joukkueella hyvää. Ensimmäisessä kuljetuksessaan Johanna (Yoshimura) suunnitteli mitä teki, mutta ei ihan onnistuut. Toiseen hän lähti tyhjin ajatuksin ja fiiliksen mukaan ja se onneksi toimi. Pelasimme hyvin joukkueena, puolustimme vahvasti ja saimme monia onnistumisia. Hyvä fiilis jäi, vaikka emme varsinaisella peliajalla voittaneetkaan. Kokonaisuutena molemmilta joukkueita hyvä peli, ABC Teamin kapteeni Henna Viitaniemi. pohdiskeli päivän suorituksia.

Pronssimitali Helsinkiin

Myös pronssiottelussa käytiin tiukka taistelu Warriors HC:n ja Porvoo HC redin välillä. Lähes maaliton mitalitaisto ratkesi vasta pelin viime minuuteilla helsinkiläisen Warriors HC:n nimiin. Joukkue pääsi kokeilemaan maalintekoa erikoistilanteesta, lyhyestä kulmasta ja Elisa Vaittinen käytti tilanteen hyväksi pussittamalla pallon maalivahti Martina Wilkinsonin selän taakse. Peli päättyi tilanteessa 1-0 Warriors HC:n pronssijuhliin.

Täydelliset tulokset Torneopalista

Naisten SM-indoorhockey 2020-2021

1) ABC-Team
2) Porvoo HC blue
3) Warriors HC
4) Porvoo HC red
5) Vantaa HC


Finaaliturnaus, 6.3. Hämeenlinna

finaali ABC-Team- Porvoo HC blue 2-
pronssiottelu Warriors HC – Porvoo HC red 1-0




   
Lisää uutisia
Hockeyliitto
«  Huhtikuu   »
Kategoriat