Eurohockey Indoor Club Challenge 1 Men 2024 Ferrara Italia. 14.2-20.2 2024
HT:n ensimmäinen Euromatka pitkään aikaan alkoi lakkojen varjostamana 14.2 aamuyön tunteina. Kaikki pelaajat ja toimihenkilöt saatiin kuitenkin onnellisesti perille lentokentälle, josta lento kohti Venetsiaa Frankfurtin kautta lähti n. 7.00. Marco Polon lentokenttä toivotti meidät tervetulleiksi iltapäivän aikana, lennon kestäessä välilaskuineen n. 7 tuntia. Perillä odotti isäntäjoukkue Hockey Bondenon väki ja matka Venetsiasta kohti kaunista Ferraraa alkoi. Perille päästyämme ensimmäinen päivä käytettiin lähinnä majoittumiseen ja paikallistuntemuksen hankkimiseen.
15.2. oli ns. Day zero, joka piti sisällään joukkueen varusteiden tarkistuksen, harjoitukset sekä illan suussa TD-kokouksen
.
16.2. Alkoi tositoimet pelien muodossa. HT:n ensimmäinen vastus oli Epitok Unkarista, kyseinen joukkue oli lähtenyt nousu mielessään turnaukseen ja se näkyi kaikessa tekemisessä. HT roikkui pelissä mukana sen minkä pystyi, mutta lopulta vastustaja oli parempi selkein 3-9 lukemin. Päivän toinen peli oli Walesin Cardiff&Met joukkuetta vastaan. Tämä ottelu oli tasainen alusta loppuun saakka ja HT oli viimeiseen asti kiinni tasapelissä, mutta ottelun viime hetkillä, vähän HT:n ilman maalivahtia tehdyn tasoituksen jälkeen Walesilaiset onnistuivat viimeistelemään 4-5 loppunumerot.
17.2. Aamun ensimmäinen vastustaja oli Slovenialainen Predanovci. Tämäkin ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, mutta loppua kohden vastustaja rupesi kääntämään ottelua itselleen. Slovenialaisten siirryttyä 4-2 johtoon, HT yritti vielä hakea tulosta ilman maalivahtia, Predanovci kaunisteli loppunumeroiksi 2-7 lukemat. Illan toinen ottelu oli Bulgarian Slaviaa vastaan. Joukkueessa rupesi hivenen näkymään turnauksen rasitukset ja vastustajaa ei pystytty haastamaan enää siihen malliin kuin aikaisemmissa otteluissa. Joukkue kuitenkin taisteli, vaikka loppunumeroiksi tulikin 1-5 tappio.
18.2. Turnauksen viimeinen päivä ja viimeinen ottelu. Vastustajana Liettualainen Zuvedra. Pitkä turnaus osoitti tässä ottelussa vaikeutensa ja haastavuutensa. Joukkue ei oikein saanut koneitaan käyntiin missään vaiheessa ja virheitä sattui solkenaan. ensimmäinen 15 minuuttia selviydyttiin mukana, mutta sitten vastustaja meni menojaan viimeistellen 0-6 lukemat, tämän ollessa kuitenkin ainoa peli jossa maalinteko ei HT:lta onnistunut. Tämän jälkeen oli vielä edessä turnauksen päätöstilaisuus ja HT:n joukkueen oma päätös illallinen. Turnaus oli mahtava kokemus joukkueelle ja antoi paljon oppia. Selkeät parannuskohteet joukkueen tekemiseen löytyivät ja niitä lähdetään työstämään, jotta jatkossa tulokset voisivat olla parempia. Turnauksen kuvia ja tunnelmia, sekä otteluraportteja voit käydä vilkuilemassa HT:n somealustoilla.
Kari Toivonen