Maahockeyn SM-kulta naisissa Porvooseen ja miehissä Helsinkiin

Maahockeyn SM-mitalit jaettiin Helsingin Velodromilla lauantaina 16.9. Naisissa mitalit menivät viime vuotiseen tapaan tutuille joukkueille Porvoo HC:n saavuttaessa kirkkaimman mitalin. Miehissä mitalisijat pistettiin uusiksi ja helsinkiläinen Warriors HC sai juhlia ensimmäistä SM-kultaansa.

Miesten finaaliottelussa nähtiin viime vuoden hopea- ja pronssimitalisti, hämeenlinnalainen HT-85 ja helsinkiläinen Warriors HC. Warriors HC on tehnyt tasaista nousua kohti Suomen kärkeä ja tälle kaudelle joukkue sai vahvistusta myös toiselta helsinkiläisjoukkueelta, ABC-teamilta joka ei saanut omaa joukkuetta kokoon SM-sarjaan.

Peli alkoi tasaisen varmasti ja pelin ensimmäinen maali nähtiin vasta toisella kolmanneksella. Warriors HC rakensi tilannetta hienosti ja Paramprit Gill Singh pääsi laukomaan Warriorsit 1-0 johtoon. Ottelun puoliajan jälkeen Warriors nosti joukkueen jo 2-0 johtoon Manraj Singh Sahotan maalilla eikä hämeenlinnalaiset päässeet kaventamaan kovasta yrityksestä huolimatta. Peli päättyi siis Warriors HC:n SM-kultajuhliin, jotka olivat joukkueen miesten osalta historian ensimmäiset.

Pronssipelissä kohtasivat turkulainen Kilppari HC ja Vantaa HC. Vantaalaiset taistelivat hienosti pelin puoliväliin asti, mutta kolmannen neljänneksen loppumetreillä Kilpparien Antti Ikonen onnistui upeasti maalinteossa ja viimeiselle neljännekselle lähdettiin 1-0 tilanteessa. Vantaalaiset taistelivat loppuun asti, mutta Juho Lautaoja varmisti pronssimitalin kulkemisen Turkuun iskemällä muutama minuutti ennen pelin loppua lopputulokseksi 2-0.

Porvoo HC uusi viimevuotisen Suomen mestaruuden

Naisten SM-sarja on ollut läpi kauden tasainen ja tasaisia pelejä nähtiin myös finaalissa. Kultapelissä kohtasivat viime vuotiseen tapaan Seinäjoki United ja Porvoo HC. Peli pyöri tasaisesti molemmissa päissä ja molemmat joukkueet saivat hyviä paikkoja maalintekoon. Varsinkin puoliajan jälkeen Porvoo nosti painetta ja Seinäjoen maalivahti oli kovilla. Porvoo myös onnistui saamaan useamman lyhyen kulman erikoistilanteen, josta lopulta syntyi myös pelin ainoa maali ottelun viimeisellä neljänneksellä. Seinäjoki taisteli loppuun asti, mutta Porvoo vei SM-kullan nyt toisen kerran peräkkäin. Mitali oli joukkueen kautta aikojen neljäs SM-kulta.

Naisten pronssiottelussa nähtiin kaksi helsinkiläistä joukkuetta: ABC-team ja Warriors HC. Joukkueet lähtivät otteluun tasaväkisenä parina ja tasainen ottelu pelistä tulikin. Vaikka tilanteita riitti, kumpikaan joukkueista ei onnistunut tekemään maalia varsinaisella peliajalla ja ottelu päättyi siis 0-0 tilanteessa. Pronssimitali ratkaistiin tällä kertaa siis rangaistuskuljetuskilpailulla.

Ensimmäisellä kierroksella molemmat joukkueet saivat nimetä viisi pelaajaa, jotka yrittivät tehdä maalin vuorollaan kuljettamalla pallon maalivahdin ohi. Maalivahdit tekivät upeaa työtä ja kukaan kymmenestä yrittäjästä ei onnistunut saamaan palloa maalivahdin selän taakse. Rangaistuskuljetuskilpailu jatkui äkkikuolemaperiaatteella. Warriors HC ensimmäinen yrittäjä oli Elisa Vaittinen, joka epäonnistui. Ja niin ABC-teamin Anu Mäkelä-Tihveröisellä oli paikka ratkaista ottelu. Mäkelä-Tihveröinen teki varmaa työtä ja onnistui yllättämään Warriorsin maalivahdin Katariina Partin. ABC-team pääsi juhlimaan SM-pronssia, joten naisten tuloslista pysyi viime vuoden kaltaisena.

Kuvat: Ville Järvinen

Tulokset 16.9. Helsinki

Naisten SM-maahockey

Porvoo HC - Seinäjoki United 1-0

Warriors HC - ABC-Team 0-1

Miesten SM-maahockey

HT-85 - Warriors HC 0-2

HC Kilppari - Vantaa HC 2-0

Täydelliset tulokset: https://hockey.torneopal.fi/ -> klikkaa pelitapahtumaa

Liiton tulosarkisto: https://hockeyliitto.com/kilpailutoiminta/tulosarkisto

Maahockeyn SM-kausi jatkuu la 23.9. Hockey5-kilpailumuodon SM-turnauksella. Ottelut käydään Helsingin velodromilla klo 11.20. Alkaen. Naisten finaali pelataan klo 16.30 ja miesten finaali klo 17.30.